Sanna Risti, 17 vuotta
Tampere

Drugs is my life

Kirkkaat kuviot leikkivät musiikin tahdissa, kasvit heiluttelevat terälehdillään saunan seinillä, kova murenee pehmeäksi ja pilvet maistuvat hattaralta. Aistit nauravat sinulle kuin kiellettyä hedelmää haukkaavat pienet paholaiset, jäsenet painavat kuin betoni, mutta et voi olla paikallasi ja lähdet kauas. Kauas. Kauas.

Rakastat maailmaasi. Uutta kirkasta, hyvältä maistuvaa ja tuoksuvaa, kielletyn kiehtovaa maailmaasi. Hetken. Sinulla ei ole muuta. Maailmasi, harhasi, kadotettu todellisuutesi. Paratiisi, jonka keskellä maukashedelmäinen puu olet sinä, täynnä myrkkyä, täynnä katkeruuden oksia.

Istut keskellä kuihtunutta peltoa takkupäisenä pienenä peikkona ja naurat mustia onnenkyyneleitä surullisena. Ihmettelet, miksi tapaat ystäväsi vain keijukaisina ja kummajaisina. Ystäväsi? Pidä viholliset lähelläsi, ainoat ystäväsi.

Tunnet hajoavasi miljooniksi teräviksi onnen sirpaleiksi leijumaan suuren timantin ympärille, muodostamaan niistä tarinan, kokonaisuuden haavoittamaan itseäsi. Et tahdo ystävystyä vain vihollisiesi kanssa. Tajuntasi. Huumeidesi. Muuta sinulla ei ole.

Musiikkisi on Helvetin tulisina hehkuviin kiviin maalatut soittimet laulamassa. Vain tuhannet ympärilläsi pyörivät muokatut pelottavat kasvot hymyilevät sinulle. Rautanaamioon harsottuna demonina vajoat pohjattoman järven pohjalle ja tahdot ottaa kaikki mukaasi. Jokaisen.

Rakastaa, ei rakasta, rakastaa. Kiskot hiuksia päästäsi.

Olet hauras kuin päiväkirjan välissä kuivatettu vaahteranlehti, noukittuna ruskasta, värjättynä onnettomuuteen. Murenet tuhkaksi ja lennät vapaana villin tuulen mukana järven yllä, mutta painat liikaa ja vajoat.

Muotoisesi hiekkapatasas murenee. Silmissä tekee kipeää katsella sen hidasta riutumista. Tahtooko se sitä todella?

Uusi  maailmasi painautuu kasaan kuin ryppyinen rusina ja värit hiipuvat kuin kuolevat revontulet pohjoisella taivaalla. Hyvät maut polttavat suusi rakoille kuin happo ja tuoksut takertuvat kurkkuusi, ja kielletty kiehtovuus käpertyy folioon kuumenemaan nuotiolle.

Elät syytöksestä maailmassasi ja istut yksin veneessä tyynen pinnan laineilla etsimässä olematonta rantaa. Odottamassa pukeutumista pimeyteen, koskettamaan sen muotojen tuhoutuvia herkkiä peilinkirkkaita pintoja.

Olet yksin.