Laura-Maija Sorsa, 13 vuotta
Vantaa
Miten ja miksi sanoa huumeille ei
Olen aina vastustanut huumeita. Melkein
kaikki huumeiden käyttäjät kuolevat niihin.
Ne turmelevat ihmisessä elimistön, ja tupakassa
sen aiheuttaa nikotiini. Huumeet tuhoavat myös
luontoa, etenkin sademetsiä.
Huumeet ovat yleistyneet varsinkin nuorten
keskuudessa. Usein nuorten huumeiden käytön
aloitussyynä on se, kun kaveritkin käyttävät.
Tupakointi on varmaan nuorten keskuudessa yleisintä.
Yläasteelle tultaessa nuoret usein aloittavat polton
ja huumeet, koska silloin ollaan ´´ísoja´´. Kadulla
saattaa tavata ihmisen, joka tarjoaa esim. karkkia.
Sellaiselta ihmiseltä ei ikinä kannata ottaa,
sillä usein karkkeihin on laitettu jotain ´´myrkkyä´´.
Asia on tietysti usein eri, jos joku tuttu tarjoaa,
vaikka eihän sitä koskaan tiedä…
Suomi on yksi yleisimpiä maita,
jossa käytetään huumeita ja alkoholia.
Monet ulkomaalaiset kauhistelevat sitä. Yhä
useammin tapaa puiston penkillä ihmisiä, jotka
heiluvat kaljapullojensa ja tupakoidensa kanssa ja ovat
kännipäissään rikkoneet pulloja.
Ja lopulta sitten tapaa itsensä sairaalan hengityskoneessa.
Ihmiset ovat ajattelemattomia ja tuhoavat
itsensä myös taloudellisesti. Sillä huumeiden
käyttäjien rahat kuluvat huumeisiin, kun he
ovat tulleet niistä riippuvaisiksi.
Eräs nuoripari oli joutunut tämän
ongelman kohteeksi: Mies tupakoi, oli tupakoinut kai
vuosia. Kaikki rahat menivät tupakkaan, ja pian
heillä oli vain 21 markkaa rahaa yhteensä.
Jääkaappi oli tyhjänä, ja kädessä
oli se 21 markkaa. Pulma oli suuri. Ostaako tupakkaa,
vai ostaako ruokaa? Ruoalla eläisi pidempään,
tupakalla ei eläisi pitkällekään.
Mies päätti ostaa ruokaa. Siitä lähtien
hän ei ole polttanut. Se oli hyvä opetus siitä,
kuinka huumeisiin voi jäädä koukkuun,
ja sitten tulee tämä tilanne vastaan.
Huumeista tulee helposti riippuvaiseksi. Jo parin kerran
jälkeen. Tupakoimisen johtuu taas siitä, että
elimistö on tottunut siihen, mikä riippuvuuden
aiheuttaa eli nikotiiniin. Ja varsinkin nuorille tupakoitsijoille
se voi olla myös hengenvaarallista. Monet artistit
kuolevat huumeisiin. Beatlesin jäseniäkin
on kuollut niihin, muuten bändissä ei ollut
moittimista.
Vaikka samassa perheessä vain yksi
tupakoisi, se saattaa olla haitallista muille perheenjäsenille;
savua saattaa joutua henkeen, ja varsinkin herkille
ihmisille se voi olla vaarallista. Raskaana ollessa
ei myöskään saisi polttaa eikä käyttää
huumeita, lapsesta voi tulla ns. virheellinen lapsi.
Vaikka tupakoinnin olisi lopettanut 20 vuotta sitten,
se saattaa aiheuttaa vakavia seurauksia, kuten keuhkosyövän.
Usein syöpä ei tietenkään johdu
tupakasta, mutta useimmiten keuhkosyöpä johtuu
siitä. Setänikin kuoli keuhkosyöpään
viime vappuna. Hän oli lopettanut tupakoimisen
20 vuotta sitten. Mutta tupakalla ei välttämättä
ollut tekemistä keuhkosyövän kanssa.
Näiden asioiden takia en halua joutua huumeiden
kanssa tekemisiin. Huumeet on out!
|