ASIANTUNTIJA NEUVOO
- Monet äidit ja isät elävät siinä harhaluulossa, että
joku omituinen huumemies kauppaisi aineita nuorille
katujen kulmilla. Tosiasia on, että kaverit tarjoavat
aineita toisilleen, sanoo terapeutti Anne-Maria Kalamaa
Irti Huumeista ry:stä.
Harhaa on myös uskomus, että huumeiden käyttäminen
tai kokeilu näkyy päällepäin. Tänä päivänä melkein kuka
tahansa voi olla huumausaineiden käyttäjä, vaikka ulkopuoliset
eivät asiaa tunnistaisikaan. Suurin osa huumausaineita
kokeilevia on aivan tavallisia nuoria, eikä valtaosa
heistä ajaudu päihdekierteeseen. Huumeet ahdistavat
ja pelottavat silti monia vanhempia.
Kaikkein paras tae nuoren suojelemiseksi huumausaineiden
kokeilulta on, että vanhemmat tuntevat lapsensa mahdollisimman
hyvin, viettävät hänen kanssaan tarpeeksi aikaa, kyselevät
kuulumisia ja tietävät missä porukoissa hän liikkuu.
Anne-Maria Kalamaa toteaa, että jos vanhemmille tulee
edes hienoinen epäily siitä, että lapsi käyttäisi huumeita,
kannattaa tunteeseen luottaa. - Nuori yleensä kieltää
käyttävänsä tai edes kokeilleensa jotain, mutta lapsen
kanssa kannattaa silti keskustella asiasta. Jos muu
ei auta, voi yhteyttä ottaa ammattilaisiin ja neuvotella
ongelmasta heidän kanssaan. Jos kaikki ei ole ok lapsen
kohdalla, voi ongelma toki olla jokin muukin kuin huumeiden
käyttäminen, hän muistuttaa.
Mistä vanhemmat voivat sitten tietää, onko perheen
nuori sotkeutunut huumekokeiluihin? - Nyrkkisääntönä
voi pitää sitä, että jos nuori käyttää jo enemmän aineita,
hänen persoonallisuutensa muuttuu rajusti. Hiljaisesta
nuoresta voi olla voimakkaasti ulospäin suuntautunut
ja päinvastoin, Kalamaa toteaa.
Lapsen kiinnijääminen huumeiden käytöstä on yleensä
sokki perheelle. Se luokitellaan traumaattiseksi kriisiksi.
- Vanhemmat pärjäävät näiden asioiden kanssa sitä paremmin,
mitä enemmän he hankkivat eri huumeista ja niiden vaikutuksista
tietoa. Vanhempien ei myöskään pidä hyväksyä alaikäiselle
minkäänlaisten päihteiden, ei edes alkoholin, käyttöä.
Kielteinen asenne on tärkeä ehkäisevä tekijä, Kalamaa
neuvoo.
Nuorten pelivara vähenee, jos vanhemmat pitävät lastensa
kavereiden vanhempiin yhteyttä. Yhtä tärkeätä on myös
yhteistyö kodin ja koulun välillä. - Tieto huumeiden
käytöstä tai epäilystä tulee usein koulusta. Siellä
on saatettu huomata, että nuori oirehtii, kotona vanhemmat
eivät ehkä asian pelottavuuden vuoksi suostu näkemään
selviä merkkejä ongelmista.
|